Avaruusjärjestö ESA avaa yrityskiihdyttämön Suomeen – tavoitteena synnyttää 50 uutta yritystä
Tiedote 30.11.2017
Työ- ja elinkeinoministeriö, Euroopan avaruusjärjestö ESA sekä Aalto-yliopisto allekirjoittavat tänään sopimuksen avaruusteollisuuden startup-yrityksiin keskittyvän yrityskiihdyttämön avaamisesta Suomeen. Tavoitteena on 50 uuden avaruusalan yrityksen syntyminen Suomeen.
Avaruusalan yrityskiihdyttämö tukee Suomen avaruustoiminnan strategian tavoitetta Suomen avaruustoiminnan nousemisesta maailman huipputasolle vuoteen 2020 mennessä.
”Suomen tavoitteena on nostaa avaruusteknologian kautta syntyvän uuden liiketoiminnan liikevaihtoa. ESA:n kiihdyttämö tukee osaltaan vahvasti tätä tavoitetta”, sanoo alivaltiosihteeri Petri Peltonen työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa.
Uusi kiihdyttämö avaa teollisuudelle ja yrityksille yhteyden avaruusteknologian eurooppalaisiin sovellutuksiin ESA:n vaikutuskanavien ja ohjelmien kautta sekä tukee alan tutkimusta ja opetusta. ESA:n pääjohtaja, professori Jan Wörner vierailee Suomessa SLUSH-tapahtuman yhteydessä.
”Avaruusteollisuus kehittyy maailmalla nopeasti ja myös Suomessa on tapahtunut alalla paljon viime vuosina. Tavoitteenamme on tukea 50 avaruusalan teknologioihin pohjautuvaa suomalaista startupia seuraavien viiden vuoden aikana yrityskiihdyttämön kautta”, Wörner sanoo.
ESA:n kiihdyttämö sijoittuu Aalto-yliopiston uuteen kasvuyrityskeskukseen A Gridiin, joka avautuu vuodenvaihteen jälkeen Otaniemen kampuksella Espooseen.
Yrityskiihdyttämöön voivat hakea kaikki Suomessa perustetut yritykset, jotka ovat korkeintaan viisi vuotta vanhoja ja joilla on innovatiivista teknologiaa avaruusteollisuuden käyttöön tai jotka käyttävät avaruusdataa tai -teknologiaa toiminnassaan. Ensimmäinen haku kiihdyttämöön avautuu vuoden 2018 alussa.