70 kg laukaistaan 400 – 600 km korkeuteen - Ensimmäinen suomalainen kaupallinen satelliitti valmiina avaruuteen

Tekniikka&Talous 21.11.2017

Julkaistu 21.11.2017  |  Ajankohtaista

Suomalaisen Iceyen tuotantotiloissa Espoon Otaniemessä tehdään viimeisiä valmisteluja tutkasatelliitin lähettämiseksi kohti laukaisupaikkaa. Laukaisupaikka, -aika, ja -yritys ovat kuitenkin vielä salaisuus.

Tavoitteena on, että mikrosatelliitti laukaistaan vielä tämän vuoden aikana. Kyseessä on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen satelliitti.

”Tavoitteenamme on osoittaa kykymme rakentaa maailman pienin tutkakuvaukseen kykenevä satelliitti. Uniikkia meidän teknologiassamme on se, että kuvauksia voidaan tehdä yöaikaan ja sääolosuhteista riippumatta”, Iceyen rahoitusjohtaja Pekka Laurila sanoo.

Ennen laukaisua satelliitti pakataan kuljetuslaatikoihin. Pienen kokonsa vuoksi satelliitin pakkaaminen on tavallista yksinkertaisempi operaatio.

Kyseessä on mikrosatelliitti, joka painaa noin 70 kilogrammaa. Ensimmäinen satelliitti lähetetään Maan matalalle polaariradalle noin 400-600 kilometrin korkeuteen. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen kaupallinen satelliitti.

”Ensimmäisen satelliitin tehtävä on demonstroida teknologiaamme. Teemme myös asiakkaidemme kanssa ensimmäisiä pilottikokeiluja, jotka voivat liittyä jääolosuhteiden kuvaamiseen, laivojen seurantaan tai esimerkiksi öljypäästöjen seurantaan.

Iceyen tavoitteena on rakentaa tutkasatelliittien rypäs. Vuoteen 2020 mennessä avaruuteen on määrä lähettää 20 satelliittia. Ensimmäisen satelliitin jälkeen on määrä lähettää vielä kaksi satelliittia tulevan vuoden aikana. Konstellaation kaupallinen skaalaaminen tehdään vuosina 2019-2020.

”Kykenemme satelliittien ryppäällä kuvaamaan kohteita muutamien tuntien välein, jolloin voimme tuottaa operatiivisia palveluja ja seurata reaaliajassa, mitä Maassa tapahtuu. Tämä on mahdollista satelliittimme pienen koon ja suhteessa halpojen kustannusten myötä.”

Iceye haluaa satelliittien rakentamisen ja tutkakuvan tuottamisen lisäksi toimia datan jalostuksessa.

”Haluamme mennä jalostusasteessa pitkälle niissä tapauksissa, jossa tuottamamme tieto on palapelin puuttuva osa. Lisäksi on myös käyttökohteita, joissa voimme tavoittaa loppuasiakkaamme myös ulkopuolisen data-analyysitoimijan kautta.”

Laurila sanoo, että liiketoimintapotentiaalissa tähdätään vähintään miljardin markkinoihin.

”Kun liiketoimintaa tehdään riskirahoituksella ja korkealla ambitiotasolla, ei alle miljardin liiketoimintaan kannata tähdätä.”

Iceyen ensimmäiset satelliitit laukaistaan perinteisellä kantoraketilla. Satelliitin laukaisemisen kustannukset nousevat lähes 3 miljoonaan euroon. Yritys on solminut sopimuksen laukaista tulevaisuudessa satelliitteja uutta kevyempää laukaisuteknologiaa kehittävän yhdysvaltalaisen Vector Space Systemsin kanssa.

Suomalaissatelliitin laukaisu avaruuteen on kiinni monen muun avaruusyrityksen aikatauluista. Iceyen satelliitti olisi ollut laukaisuvalmiina ja aikaisemmin, Laurila kertoo.

”Ensimmäiset laukaisumme tehdään perinteikkäämmillä kantoraketeilla, jotka vievät avaruuteen kerralla monta satelliittia. Tulevaisuudessa uudet laukaisuteknologiat tuovat meidän kaltaisemme piensatelliittien valmistajille helpotusta, kun laukaisua ei tarvitse aikatauluttaa muiden satelliittitoimijoiden mukaan.”