Tekes ottaa käyttöön uuden rahoitusmuodon – "moottoriin lisää pörinää"

Tiedote 18.12.2017

Julkaistu 19.12.2017  |  Ajankohtaista

Tekes ottaa käyttöön uuden rahoitusmuodon etsiessään Suomelle uutta vientiteollisuutta. Ensi vuonna alkavassa Kasvumoottori-välineessä yhtenä rahoituselementtinä on pääomalaina.

Moottoreille luvattiin keväällä hallituksen puoliväliriihessä 60 miljoonan euron rahoitus vuosille 2018-2019.

”Moottoreita voisi käynnistyä 5-10 kappaletta”, arvioi Tekesin rahoitusjohtaja Esa Panula-Ontto. Tavoitteena on synnyttää moottorilla Suomellle yli miljardi euroa vientiliiketoimintaa.

Uudella välineellä on tarkoitus ”yhdistää erilaisia toimijoita kuten erikokoisia yrityksiä, tutkimusorganisatioita ja kaupunkeja yhteisien kasvuvision toteuttamiseen.”

Mikä tässä on erona aiempiin Tekes-toimiin kuten teknologiaohjelmiin tai kuopattuihin strategisen huippuosaamisen keskittymiin?

”Osittain tässä on vanhaa asiaa uudessa paketissa. Moottori-sanassa on vähän enemmän pörinää”, Panula-Ontto luonnehtii.

Tekesin mukaan nyt ei haeta pieniä parannuksia olemassaolevaan, vaan disruptiota.

Moottoreissa yhdistetään Tekesin perinteinen t&k-rahoitus, ensi vuonna aloittavan Business Finlandin palvelut pk-yrityksille sekä uutena instrumenttina pääomarahoitus. Se toteutetaan osittain tarjouskilpailiumallilla.

”Hinta haetaan markkinoilta. Lainan korko ja tuotto-osuus määräytyvät tarjousten perusteella.”

Ensimmäiset pyynnöt moottorien aihepiireistä tuleva Business Finland tekee ensi keväänä. Mahdollisia aiheita voivat olla esimerkiksi autonomiset alukset, kiertotalous ja liikenne palveluna -konsepti.